Viime aikoina on tehnyt hirveästi mieli kirjoittaa. En vain saa oikein aloitettua, ideoita tulee ihan yhtäkkiä, mitä oudoimmissakin tilanteissa, kuten ravintolan naistenvessassa käsiä pestessä. Ongelma on vain, mistä aloittaa ja millä kielellä. Toisaalta hirveästi houkuttaisi kirjoittaa pitkästä aikaa englanniksi, kokeilla kuinka se sujuisi.

Kirjoja olen lukenut myös. Oscar Wilden Teleny, Joseph Bessoin In the absence of men, Markiisi de Saden Justine... Epämääräisiä teoksia kieltämättä, mutta ensimmäinen sai ihan vedet silmiin surullisella tarinallaan, ja toisen luin loppuun matikantunnilla, ja sain pidätellä kyyneleitä, vaivihkaa vain räpytellä ja olla niinkuin ei mitään olisi hätänä. Minäkö herkkä? Ah, nyt se tuli siis todistettua. Ilmeisesti olen tullut herkemmäksi, mistä lie johtuu... Mutta surulliset loput vetoavat minuun aina, eivät ehkä niinkään onnelliset.

 

"Three matches are being lighted one by one at night.

First one is to see you face. Next one is to see your eyes. And last one is to see your lips.

Other dark places are to remember all of you and embrace you."

-Jack Piebere-

 

Jäin koukkuun Brahmsin unkarilaiseen tanssiin (1#). Ehkäpä se on hullua, mutta jotenkin kyseinen kappale vetoaa minuun. Se on kaunis, elegantti, mutta silti kiihkeä eikä turhaa pimpottelua. Non-stopilla menee...

Tänään pikkuserkut kylään, lastenvahtihommiin siis...