Niinpä niin, sorruin se minäkin lopulta tähän. Ajattelin, että olisi kiva kokeilla blogin kirjoittamista. Ihan manuaalisesti päiväkirjaa on joskus tullut kirjoiteltua, mutta nykyään sekin on jäänyt, ja kun netissä tulee kerran vietettyä aikaa niin sain idean, että tämähän voisi olla oiva ratkaisu. Välillä kun tuntuu siltä, että täytyy hieman purkaa ajatuksia.

Idea lähti oikeastaan liikkeelle siitä, kun katsoin tuossa äsken loppuun korealaisen elokuvan, nimeltä No Regret (  후회하지않아 )

Tässä oli eräs elokuva, josta pidin suunnattomasti. Vaikka siinä on selkeä "boy love" -teema, juoni oli hyvin muokattu ja näyttelijät aitoja. Tapahtumiin pystyi eläytymään, ja paljon saman genren elokuvia katsoneena, slasheja, yaoita yms. lukeneena, voin sanoa, että tämä oli jotain erilaista. Ei ehkä mikään sydäntä järisyttävä kokemus, mutta sellainen, jonka olisin valmis katsomaan heti uudelleen perään. Sanomattakin selvää, että elokuva oli draamaa, mutta siitäkin huolimatta yhä uudelleen yllättävää, eikä se seurannut vanhaa kaavaa. Tulihan sitä muutama kyynelkin tirautettua, niin se aina menee, herkkis kun olen ;)

Vaikka jakso vasta viime viikolla vaihtui, tuntuu nyt jo, että koulu hengittää heti niskaan. Hetken lepoa koeviikon jälkeen ja sama tahti jatkuu. Ei ihmekään, jos monet, varsinkin tunnollisista opiskelijoista, ovat hermoromahduksen partaalla. Sitten ihmetellään, miksi on kouluammuskeluja. Yksinkertaisesti, nuorten niskaan kasataan aivan liikaa paineita jo alusta lähtien. Univelkaa kertyy, ja sitä mukaa ongelmat kasaantuvat, deathlinet vainoavat ja saa väkertää asioita yötä myöten. Ja opettajat yrittävät parhaansa, eihän se heidän vikansa ole, jos kursseissa on opetussuunnitelman mukaan tehtävä sitä ja tätä. Toisaalta, tässä on joululoma välissä. Se loma menee nopeasti koulujuttuja tehdessä, 2 ainetta ja 1 kirjaesitelmä englannista, matematiikan tilastotyö, ruotsin aine... Päälle tottakai normaalit kasat läksyjä ja sanakokeet eri aineista... Eipä tule ainakaan puutetta vapaa-ajasta. Joskus tuntuu siltä, ettei jaksa edes yrittää, sillä mitä tahansa teetkin, aina lisää hommaa pukkaa, sitä mukaa kun saa edelliset tehdyksi. Sama se on kai ihan aikuisillakin, töitä, töitä ja lisää töitä.

Vanhojentanssiharjoitukset alkoivat viime viikon torstaina. Ilman paria tosin. Poikapuolisista kun on meidän koulussa pulaa, jotain 20% opiskelijoista on poikia, eli väkisinkin kilpailu on kova tyttöjen kesken. Kaikki pojat eivät edes halua osallistua tansseihin, kun taas tytöillä ajatus on ehkä kypsynyt jo yläasteella, saada nyt pukeutua hienoon pukuun ja loistaa illan tähtösenä. Sitäpä se kai on. Omalla kohdallani motiivit olivat selkeät: halusin pukeutua historialliseen pukuun, ja kerran siihen tuli tilaisuus, niin miksei sitten käytä sitä hyväksi? Pari tosiaan puuttuu, eikä sellaista ole omaa takaakaan. Täytyy nyt yrittää vielä katsella, mutta jos en sellaista taio helmikuuhun mennessä, niin eipä se mitään, tanssitaan tyttöparina sitten, sillä en suinkaan ole ainoa, jolta pari vielä uupuu.